Treenivuorot / Practises 2009-2010
-Tiistaisin / Tu 18-19:30 Omnia Pappilanmäki, Kirkkokatu 16. Espoon keskus.
-Torstaisin / Th 18-19:30 Leppävaaran likuntahalli, Veräjäpellonkatu 6.
Teekkarivuorot Otahalli
-Ma: klo 9-10 ja 21-23, To: 17-19, Pe: 20-23

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Voitto kärkikamppailusta. TomPo kaatui 93-81.

2-divarin 1/3-kauden kärkikamppailu käytiin Leppävaarassa kahden toisilleen tutun nousijajoukkueen kesken. Kumpikin joukkue oli ilmeisen latautunut matsiin, minkä ansiosta peli alkoi ja säilyi vauhdikkaana. Ennen lauantaita pelkkiä voittoja saalistanut vastustaja oli tuonut paikalle polvivammasta toipuneen Corey Smithin, joka tunnetaan ehkä toistaiseksi enemmän Korisliigan toissavuotisena MVP:nä kuin legendaarisena 2-divarijyränä. Matsia seurannut PUS-saunailta sai värväyksestä mukavaa lisäpuhtia ja luultavasti mehustelu jatkuu vielä pitkään.

PUS-Basket kärsi pienen takaiskun heti toisessa hyökkäyksessään kun Ile nyrjäytti nilkkansa onnistuneen kolmosen alastulossa. Loukkaantumisvajaus ja TomPon puolustus aiheuttivat ajoittain räpellystä tupsulakkien takakentällä, mutta mukeja syntyi kuitenkin mukavasti. Q1 meille 25-16. TomPon alkupelin tehokkain oli Jesse Suhonen. Q2:lla vastustajan amerikanapukin onnistui avaamaan pistetilinsä, mikä sitten karttuikin säännöllisesti ottelun loppuun saakka vaikkei tarkkuus ollutkaan järin kehuttava. Meiltä urotekoja suoritti Jaakko, joka nilkan muljahduksesta ja vaihtoanomuksista huolimatta teki lukuisia koreja. Q2 20-21 vieraille.

3.erä oli tasaista vääntöä ja päätyi meille 18-14. Mainittavaa oli että Smith vastasi yhtä koria lukuunottamatta kaikista TomPon pojoista, ja että turkinkielisen itsetutkiskelun siivittämä vaihtovirhe toi PUS-penkin päässä toimineelle Jokelle kauden toisen tekun. Amerikkalaisen kaimansa kanssa painimisesta innostunut Koray pelasi tähän mennessä kauden parhaan pelinsä.

4.erässä TomPo koitti kuroa eroa umpeen ja muutama onnistunut kolmonen toikin vastustajan lähelle, mutta takaa-ajelu päättyi viimeistään Jomin nostoon, jonka Markus tylytti levyn kautta sivurajalle. Kyseisen, ja pelin alkupuolella haetun toisen plokin vuoksi toimitus arvelee Markuksen hyppäävän jokaiseen heittoharhautukseen seuraavan kahden kauden ajan. Lopussa vastustaja rikkoi ja sai vielä 2 EU-virhettä, joista seuranneet vaparit heitimme hyvin sisään ja saunailta saattoi käynnistyä voitonjuhlilla.

PUS-pojot: Jaakko 25, AnttiH 18, Rául 16, Atte 12, Koray 8, Tuomo 6, Damien 3, Ilkka 20s/3p/1 levy, Markus 2p/plokit.

TomPo-pojot: Smith 36, Jesse 14, Kyllönen 11, Jomi 8, Lewenstam 4, Sandberg 4, Järvi ja Niemistö 2p.

PUS-Basket kiittää vastustajaa, sen edustusjoukkueen vaikuttajia, tuomareita, kannustusjoukkoja, vaalityötä tehneitä, iltavapaan myöntäjiä, saunaillan isäntää, pitsakuskia, yhteismölinään yhtynyttä bussiseuruetta sekä liukkaita lakerikenkiä. PUS-Basket haluaa myös kantaa kortensa kekoon Kartanon Herrojen ja LrNMKY:n ansiokkaasti viitoittamalla tiellä julkaisemalla kauan odotetun höyryisen joukkuekuvan, mikä viimeistään osoittaa puheet kesätreeneistä vahvasti liioitelluiksi:














Seuraavien otteluiden ajankohta ei ole vielä selvillä Räppä:n ja KasPa:n salivuorohaasteiden takia.

Kommentit: 0

Kommentoi

<< Takaisin