Treenivuorot / Practises 2009-2010
-Tiistaisin / Tu 18-19:30 Omnia Pappilanmäki, Kirkkokatu 16. Espoon keskus.
-Torstaisin / Th 18-19:30 Leppävaaran likuntahalli, Veräjäpellonkatu 6.
Teekkarivuorot Otahalli
-Ma: klo 9-10 ja 21-23, To: 17-19, Pe: 20-23

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Pantterit kaatui 94-58

Kids. Ottelun ennakko-odotukset eivät olleet korkealla: Ensiksi havaittiin PUS-Basketin 2D-alkuinnostuksen laantuneen KaHe-tappioon ja pelaajamäärän huvenneen liki petäjämaiselle tasolle. Toiseksi paljastui, että Panttereissa pelaa PUS-Basketin ringissä pari vuotta pyörinyt lätkänpelaaja, joka on skoutannut ainakin lämmittely-CD:n läpikotaisin. Kolmanneksi eri pelaajat olivat muutenkin tuttuja sillä ylämorot muistuttivat jo Pitkämäki-Thorkildsen halailua. Kaiken huipuksi ylösheitossa havaittiin toisen nimetyn tuomarin puuttuvan. Onneksi katsomosta saatiin värvättyä kentälle kriteerit täyttävä dumari.

Ei mennyt vastustajallakaan kummoisesti, koska erään pelaajan piilolinssi hukkui heti ottelun alussa. Tapahtumia tutkimaan asetettu lautakunta arvelee syyksi aiemman tuijotuksen ja silmien räpyttelyn lopettamisen, mikä taas johtui matsia edeltävästä, tiukkaakin tiukemmasta lentopallo-ottelusta.

Itse korisottelu käynnistyi vauhdikkaasti. Koreja syntyi tasatahtiin 1. jakson puoleenväliin saakka, kunnes PUS-puolustus alkoi toimia ja vastustajan korinteko tyrehtyi. 3 ensimmäistä jaksoa meni kukin meille reilulla 10 pojolla. 4. jakso olikin sitten vähemmän silmää miellyttävää menetys-riisto-ohiheitto-säntäilyä.

Joukkueelta melko tasavahva suoritus. Markus jatkoi hyviä otteitaan ja Ile sai muutamia heittoja. Atte haki jälleen oman "tripla-tuplansa". Emigrantit hoitivat hyviä plokkeja ja pujautuksia. Raul jopa laajensi toiminta-ajatustaan donkittelusta puolen kentän kolmosiin. Vastustajilta Räsänen 12p, Kraznotzhon ja Goresh 10p sekä Jeren kaveri 8p.

Sarakkeet:








Seuraavaksi vastaan asettuu parin vuoden takainen karsintavastustaja FC Passe. Revanssia haetaan ja odotukset ovat korkealla, koska Passe joutuu pärjäämään ilman silloista karsintakunkku-Jokkea. Matsi to 05.11.2009 klo 19:15 Mäkelanrinteen Uintikeskuksessa. Osoite Mäkelänkatu 49, Helsinki.

Kommentit: 2

Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Guys...you are doing well!
Good luck for next games...
I shold some some day in November for practice.. Sergey

4.11.2009 klo 2.56

 
Anonymous Anonyymi kirjoitti:

Sergey is right. Very good job, guys!
Best wishes from Vaasa.
-Fisu

4.11.2009 klo 15.40

 

Kommentoi

<< Takaisin