Treenivuorot / Practises 2009-2010
-Tiistaisin / Tu 18-19:30 Omnia Pappilanmäki, Kirkkokatu 16. Espoon keskus.
-Torstaisin / Th 18-19:30 Leppävaaran likuntahalli, Veräjäpellonkatu 6.
Teekkarivuorot Otahalli
-Ma: klo 9-10 ja 21-23, To: 17-19, Pe: 20-23

sunnuntaina, marraskuuta 29, 2009

Voitto kärkikamppailusta. TomPo kaatui 93-81.

2-divarin 1/3-kauden kärkikamppailu käytiin Leppävaarassa kahden toisilleen tutun nousijajoukkueen kesken. Kumpikin joukkue oli ilmeisen latautunut matsiin, minkä ansiosta peli alkoi ja säilyi vauhdikkaana. Ennen lauantaita pelkkiä voittoja saalistanut vastustaja oli tuonut paikalle polvivammasta toipuneen Corey Smithin, joka tunnetaan ehkä toistaiseksi enemmän Korisliigan toissavuotisena MVP:nä kuin legendaarisena 2-divarijyränä. Matsia seurannut PUS-saunailta sai värväyksestä mukavaa lisäpuhtia ja luultavasti mehustelu jatkuu vielä pitkään.

PUS-Basket kärsi pienen takaiskun heti toisessa hyökkäyksessään kun Ile nyrjäytti nilkkansa onnistuneen kolmosen alastulossa. Loukkaantumisvajaus ja TomPon puolustus aiheuttivat ajoittain räpellystä tupsulakkien takakentällä, mutta mukeja syntyi kuitenkin mukavasti. Q1 meille 25-16. TomPon alkupelin tehokkain oli Jesse Suhonen. Q2:lla vastustajan amerikanapukin onnistui avaamaan pistetilinsä, mikä sitten karttuikin säännöllisesti ottelun loppuun saakka vaikkei tarkkuus ollutkaan järin kehuttava. Meiltä urotekoja suoritti Jaakko, joka nilkan muljahduksesta ja vaihtoanomuksista huolimatta teki lukuisia koreja. Q2 20-21 vieraille.

3.erä oli tasaista vääntöä ja päätyi meille 18-14. Mainittavaa oli että Smith vastasi yhtä koria lukuunottamatta kaikista TomPon pojoista, ja että turkinkielisen itsetutkiskelun siivittämä vaihtovirhe toi PUS-penkin päässä toimineelle Jokelle kauden toisen tekun. Amerikkalaisen kaimansa kanssa painimisesta innostunut Koray pelasi tähän mennessä kauden parhaan pelinsä.

4.erässä TomPo koitti kuroa eroa umpeen ja muutama onnistunut kolmonen toikin vastustajan lähelle, mutta takaa-ajelu päättyi viimeistään Jomin nostoon, jonka Markus tylytti levyn kautta sivurajalle. Kyseisen, ja pelin alkupuolella haetun toisen plokin vuoksi toimitus arvelee Markuksen hyppäävän jokaiseen heittoharhautukseen seuraavan kahden kauden ajan. Lopussa vastustaja rikkoi ja sai vielä 2 EU-virhettä, joista seuranneet vaparit heitimme hyvin sisään ja saunailta saattoi käynnistyä voitonjuhlilla.

PUS-pojot: Jaakko 25, AnttiH 18, Rául 16, Atte 12, Koray 8, Tuomo 6, Damien 3, Ilkka 20s/3p/1 levy, Markus 2p/plokit.

TomPo-pojot: Smith 36, Jesse 14, Kyllönen 11, Jomi 8, Lewenstam 4, Sandberg 4, Järvi ja Niemistö 2p.

PUS-Basket kiittää vastustajaa, sen edustusjoukkueen vaikuttajia, tuomareita, kannustusjoukkoja, vaalityötä tehneitä, iltavapaan myöntäjiä, saunaillan isäntää, pitsakuskia, yhteismölinään yhtynyttä bussiseuruetta sekä liukkaita lakerikenkiä. PUS-Basket haluaa myös kantaa kortensa kekoon Kartanon Herrojen ja LrNMKY:n ansiokkaasti viitoittamalla tiellä julkaisemalla kauan odotetun höyryisen joukkuekuvan, mikä viimeistään osoittaa puheet kesätreeneistä vahvasti liioitelluiksi:














Seuraavien otteluiden ajankohta ei ole vielä selvillä Räppä:n ja KasPa:n salivuorohaasteiden takia.

sunnuntaina, marraskuuta 22, 2009

Kääpänä Kelolle 64-65

Hyvä herätys sunnuntaille. Molemmilla joukkueilla oli mukavasti porukkaa mukana, mutta pieneksi pettymykseksi Kelohonka saapui paikalle ilman A. Koivistoa. Liekö jääviys- tai jäätymisuhka syynä poissaoloon...

Kelohonka aloitti pirteästi ja pallo liikkui mukavasti hyökkäyspäässä. PUS-Basket taas etsi tuomarien ohella tuomarilinjaa. Ihmettelyn aikana Kelo pääsi liki 10pojon johtoon Puotilan ja Keskisaaren koreilla. Mielenrauha-aikalisän jälkeen saatiin puolustukseen ja hyökkäykseen tolkku, jonka myötä ero kuroutui kiinni. Q1 20-20.

Toisella jaksolla yritimme vuorostamme irtiottoa, mutta vatustaja pääsi omalla runillaan takaisin kantaan. Q2 14-16. 3. jaksolla vauhti ja tunnelma kiihtyi hyvinkin fyysiseksi koripalloksi, mikä ajoittain herätti ihmetystä molemmissa joukkueissa. PUS koki kovia korin alla kun vastustajan innokkaat junnut ja välillä vähän vanhemmatkin päättivät pitää korinalustansa puhtaana. Isoimpana luutana heilui vastustajan Nordman, joka plokitteli puhtaasti puolenkymmentä kertaa. Hyvän difumme ansioista Q3 kuitenkin meille 13-17.

Viimeinen jakso olikin sitten korintekoa vuoronperään viimeiselle pariminuuttiselle asti, jolloin Atte sai tehtyä pari kovaa koria peräjälkeen. Kelo otti aikalisän kun eroa oli meille 7 pojoa. Aikalisän jälkeen Keskisaari säkitti vapaan kolmosen. PUS menetti pitkähkön hyökkäyksen päätteeksi ja Mattila heitti kolsterin sisään. Seuraava hyökkäyksemme käsitti muutaman ohiheiton ja seurannesta puolinopeasta Kelon Ohtonen sai nostettua joukkueensa johtoon parikymmentä sekuntia ennen loppua.

Viimeisessä hyökkäyksessä saimme hyvän painostuksen päälle ja pari heittoa, jotka kuitenkin menivät ohi. Jaakko haki viimeisen hyökkäyslevyn ja vastustaja rikkoi vähemmän rehellisellä viikatteella. Jaakko heitti molemmat vaparit varmasti sisään. Kelolla oli aikalisän jälkeen 5s aikaa tehdä kori, mutta totutun toimimaton puolenkentän suklaajuna-kuvio ei tuonut muuta kuin läheltäpitimenetyksen ja hätäisen runnerin kolmosviivalta. Hyvä vääntö ja voitto muutaman helpomman matsin jälkeen

Alun "musta hevonen" Atte oli kentän tehokkain. Muulta PUS-poppoolta hyvää taustatukea koko matsin ajan. Edellisessä pelissä loistanut Ile otti kypsästi joukkueen (saunaillan) eteen 2 tekua, mutta näytti myös oikeaa tinkimättömyyttä, mikä lopulta siivittikin meidät makeaan voittoon. Vastustajan parhaat: Keskisaari 17p, Mattila 14p, Puotila 12p, Ohtonen 8p ja Nordman 4p/plokit.

PUS-tilastot Jomille:









Seuraavassa matsissa vastaan asettuu Tompan, Jompan ja Hompan pojat. Hegemoniakamppailussa ratkaistaan ainakin ensimmäisen 2D kolmanneksen kärkipaikka. Vuosi sitten 3D-kaudella Tompo koki tappion Lepuskissa, mutta vei voitot MYK:n peleissä. Molemmat joukkueet ovat aavistuksen uusiutuneet ja toivottavasti saadaan kova koitos aikaiseksi, jotta saunailtaan tulee muutakin sisältöä kuin Heiskasten kontribuutiot. PUS-Tompo lauantaina 28.11 klo 17:20 Leppävaaran liikuntahallissa.

torstaina, marraskuuta 12, 2009

UJ Äitiä kuonoon 103-75

Arkipeli nro 2:n ennakkotunnelmat olivat korkealla, koska jopa 8 pelaajaa oli ehtinyt pelipaikalle aina niin mielenkiintoisten excel-taulukoiden äärestä. Vastustaja oli varustautunut 6 hengen poppoolla.

Johdimme heti alusta alkaen ja ero kasvoi tasaisesti koska vastustajalle ei puolustus maistunut. Pientä yritystä oli havaittavissa kun Ilkka oli heittänyt 3 kolkkia putkeen, mutta sekin innostus loppui 4 seuraavaan kolkkiin. Hyökkäyksessä vastustaja sai ajoittain muutaman mukin, mutta todellista uhkaa ei Äiti tänään tarjonnut. PUS-pojat kiittivät vapaista heittopaikoista ja ajoittain peli meni vähemmän mielenkiintoiseksi kun heitto lähti ilman ensimmäistäkään syöttöa.

Ilkka osui mukavasti kaaren takaa vaikka yrityksiäkin tuli jopa PUS-Basketin historiassa ainutlaatuinen määrä. Heittotarkkuudessa Raul ja Markus olivat vielä parempia ja olipa koko joukkueenkin vaparityöskentelykin varsin mallikasta. Vastustajan suoriutujat S(ch)lng 27p, Hakala 18p ja Willberg 16p.

Heittoloton rivit:










Seuraavaksi vastaan asettuu Kelohonka ja itse Latvian SELL-kisadiskon salsakuningas. Vierasmatsi Leppävaaran liikuntahallissa su 22.11 klo 11:15.

torstaina, marraskuuta 05, 2009

Passea pataan 64-110

Arkipelin alku oli molemmilta joukkueilta haahuilevaa heittelyä. Itsetutkiskelun jälkeen nostimme tempoa ja eroa alkoi syntyä. Passe roikkui auttavasti mukana Vuoriston heitoilla, mutta lopulta Passen pohkeet prakasivat ja pääsimme mellestämään kentällä mielin määrin.

Koko PUS-miehistö suoriutui mallikkaasti ja tuplat oli kaikilla lähellä. Erityismaininnan ansaitsevat Telemark-Jaakko ja Anakonna-Antti jotka päättivät hyökkäykset todella vauhdikkaasti.
PUS-pojot: Jaakko 30, Antti 17, Atte 10, Tuomo 14, Markus 10, Ile 17, Raul 12.
Passé: Vuoristo 18 (16p ekalla puoliajalla), Hiltunen 17 ja Olki 10p.

Seuraavaksi luvassa hyvin ansaittu viikonloppuvapaa, jonka voi käyttää vaikkapa Pensseli-sedän keikkaan. Urheilullisissa ympyröissä Julkkumainen joukkueemme tavataan seuraavana torstaina 12.11 klo 18:15 Leppävaaran liikuntahallissa, jossa vastaan asettuu UJ-Äiti. Vastustaja on vaihtanut turkkiaan monesti, mutta kyseessä taitaa olla sama joukkue, jonka takia tuli vietettyä yksi ylimääräinen vuosi 3-dirressä.

maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Pantterit kaatui 94-58

Kids. Ottelun ennakko-odotukset eivät olleet korkealla: Ensiksi havaittiin PUS-Basketin 2D-alkuinnostuksen laantuneen KaHe-tappioon ja pelaajamäärän huvenneen liki petäjämaiselle tasolle. Toiseksi paljastui, että Panttereissa pelaa PUS-Basketin ringissä pari vuotta pyörinyt lätkänpelaaja, joka on skoutannut ainakin lämmittely-CD:n läpikotaisin. Kolmanneksi eri pelaajat olivat muutenkin tuttuja sillä ylämorot muistuttivat jo Pitkämäki-Thorkildsen halailua. Kaiken huipuksi ylösheitossa havaittiin toisen nimetyn tuomarin puuttuvan. Onneksi katsomosta saatiin värvättyä kentälle kriteerit täyttävä dumari.

Ei mennyt vastustajallakaan kummoisesti, koska erään pelaajan piilolinssi hukkui heti ottelun alussa. Tapahtumia tutkimaan asetettu lautakunta arvelee syyksi aiemman tuijotuksen ja silmien räpyttelyn lopettamisen, mikä taas johtui matsia edeltävästä, tiukkaakin tiukemmasta lentopallo-ottelusta.

Itse korisottelu käynnistyi vauhdikkaasti. Koreja syntyi tasatahtiin 1. jakson puoleenväliin saakka, kunnes PUS-puolustus alkoi toimia ja vastustajan korinteko tyrehtyi. 3 ensimmäistä jaksoa meni kukin meille reilulla 10 pojolla. 4. jakso olikin sitten vähemmän silmää miellyttävää menetys-riisto-ohiheitto-säntäilyä.

Joukkueelta melko tasavahva suoritus. Markus jatkoi hyviä otteitaan ja Ile sai muutamia heittoja. Atte haki jälleen oman "tripla-tuplansa". Emigrantit hoitivat hyviä plokkeja ja pujautuksia. Raul jopa laajensi toiminta-ajatustaan donkittelusta puolen kentän kolmosiin. Vastustajilta Räsänen 12p, Kraznotzhon ja Goresh 10p sekä Jeren kaveri 8p.

Sarakkeet:








Seuraavaksi vastaan asettuu parin vuoden takainen karsintavastustaja FC Passe. Revanssia haetaan ja odotukset ovat korkealla, koska Passe joutuu pärjäämään ilman silloista karsintakunkku-Jokkea. Matsi to 05.11.2009 klo 19:15 Mäkelanrinteen Uintikeskuksessa. Osoite Mäkelänkatu 49, Helsinki.